Kainuun Suunnistus ry
- kainuulaisen suunnistuksen puolesta -
Toimintasuunnitelma 2004 Tulosta

Kainuun Suunnistus ry on Kainuun alueen suunnistusseurojen yhteinen aluejärjestö, joka toimii seurojen välisenä organisoijana sekä hoitaa yhteyksiä ja välittää mm. Suunnistusliitosta tulevaa tietoa. Kainuun Suunnistus järjestää syys- ja kevätparlamentit, joissa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kainuun Suunnistus on aktiivisessa roolissa Kainuun rastiviikkoon liittyvissä asioissa KRV-johtoryhmän kautta.
Vuonna 2004 toiminnan painopisteitä ovat alueellisen valmennustoiminnan jatkaminen sekä nuorisotoiminta.

Nuorisotoiminta
Oravapolkuikäisille on kaksi yhteistä leiritapahtumaa. Kesäkuun alussa Saarijärvellä pidettävä Suunnistusliiton Leimaus-leiri sekä Kainuun alueen oravapolkuleiri elokuun alussa Kajaanin Joutenlammella. Kainuun Suunnistus tukee taloudellisesti leireille osallistumista. Nuorisotoiminnan kilpailutapahtumista Lieksassa kilpailtava Nuorten Jukola on toivottavasti usean kainuulaisseuran ohjelmassa.

Valmennustoiminta
Kesäsuunnistuksen valmennustoimintaa jatketaan niin, että alueen yhteinen valmennustoiminta tukee seurojen ja urheilijoiden valmentautumisen järjestämistä.
Yhteisiä leirejä järjestetään ainakin helmikuun alussa Vuokatissa sekä huhti-toukokuussa Etelä-Suomessa. Lisäksi kesän kilpailukaudella pidetään Kainuussa tai lähialueella tehostettuja harjoituspäiviä. Leirit ovat avoimia kaikille alueen suunnistajille ja Kainuun Suunnistus avustaa H/D 15-21 sarjalaisten osallistumista.
Kainuun Suunnistus on mukana suunnistuksen Barents-yhteistyössä (ent. Kalottiottelu).
Hiihtosuunnistajien valmennustoimintaa tuetaan seurojen kautta, mikäli seuroissa on riittävästi aktiivisuutta.
Menestyneille urheilijoille voidaan myöntää valmennusapurahoja.

Kilpailutoiminta
Aluemestaruuskilpailut ovat talvella hiihtosuunnistuksessa sekä latusuunnistuksessa. Kesällä järjestetään partiosuunnistus, yösuunnistus sekä normaali- ja pikamatkan henkilökohtaiset am-kilpailut ja maakuntaviesti.
Oravapolkusarjoissa kilpaillaan henkilökohtainen ja viesti.
Aluemestaruuskilpailuiden osallistumisaktiivisuutta pyritään lisäämään seurojen tiedotusta parantamalla. Kilpailukutsut julkaistaan Kainuun Suunnistuksen www-sivuilla vähintään kuukautta ennen kilpailua ja lisäksi kilpailukutsut lähetetään seuroille sekä julkaistaan Kainuun Sanomissa.

Koulutus
Alue koordinoi suunnistuksen eri toimialueiden koulutusta yhteistyössä Suunnistusliiton kanssa. Koulutusta on tarjolla mm. nuoriso-ohjaajille, valmentajille, ratamestareille ja kartantekijöille. Koulutuksen järjestämisessä seurat ovat avainasemassa ilmoittamalla mahdolliset koulutustarpeet alueen yhdyshenkilöille.
Helmikuussa 2004 on Kainuussa Suunnistusliiton järjestämä ratamestareiden ja kilpailujärjestäjien jatkokoulutustilaisuus. Lisäksi Suunnistusliiton Ocad-kartanpiirto- ja ratamestariohjelmakoulutus yhdessä Pohjois-Pohjanmaan kanssa.

Viimeksi päivitetty 02.02.2009 14:39