Kainuun Suunnistus ry
- kainuulaisen suunnistuksen puolesta -
AM-Pistekilpailu oli äärimmäisen tiukka Tulosta

Kainuun Suunnistuksen alueen AM-pistekisa 2015 on ratkennut

AM-pistekisassa käytiin jälleen kerran tiukka taistelu mitalisijoista.
Arto Härkönen ja Eero Väisänen päätyivät tasapisteisiin, jolloin
voittaja selvisi osanottokertoimen laskennalla. Laskennan perusteella
Arto Härkönen oli voittaja ja Eero Väisänen tuli toiseksi. Myös
kolmannen sijan ratkaisuun tarvittiin osanottokertoimet. Tässä kisassa
Rauno Pyykkönen tuli kolmanneksi ja Arvi Noponen sijoittui neljänneksi.

Myös seurakisasta tuli lopulta tiukka. Seuravaltikka pysyy edelleen
Kajaanin Suunnistajilla 274 pisteellä, toiseksi sijoittui Sotkamon Jymy
270 pistellä. Kolmas oli Suomussalmen Rasti 255 pisteellä.

Kiitos am-kisojen järjestäjille ja osanottajille. AM-pistekisan
palkinnot tullaan jakamaan syysparlamentissa.

AM-Pistekilpailun lopputulokset